Kun rajat katoavat – työn tokenisoituminen ja uupumuksen viisaus

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Elämme identiteettien sirpaloitumisen aikakautta. Nykypäivän ihminen on monimutkainen mosaiikki, jossa elää samaan aikaan monenlaisia rooleja: olemme asiantuntijoita, sisällöntuottajia, toimitusjohtajia, vanhempia ja itsensä kehittäjiä. Edesmennyt visionääri Esko Kilpi kuvasi osuvasti, kuinka työ on muuttunut paikasta, johon mennään, verkostoissa tapahtuvaksi vuorovaikutukseksi. Tämä ajatus on muuttumassa todeksi nopeammin kuin osaamme aavistaakaan. Työelämä ”tokenisoituu”, ja vaarana on, että tämä uusi vapaus vie yhä useammat uupumuksen poluille.

Transaktiokustannusten romahdus ja työn pirstaloituminen

Työelämän rakenteet ovat hurjassa murroksessa. Aiemmin työsopimukseen määritelty työaika ja toimiston fyysinen sijainti loivat työlle rajat, joita oli helppo seurata. Nämä pitkäaikaiset työsopimukset toimivat eräänlaisina suojamuureina: niiden sisällä työntekijät olivat turvassa markkinoiden jatkuvalta kilpailutukselta, koska työn ostaminen pieninä palasina oli yrityksille kallista ja vaivalloista. Taloustieteessä puhutaan korkeista transaktiokustannuksista.

Teknologia on kuitenkin murtamassa nämä muurit. Nyt on entistä helpompaa pilkkoa suuret kokonaisuudet mikrotehtäviksi ja löytää niille tekijä hetkessä verkon välityksellä. Olemme todistamassa transaktiokustannusten romahdusta, mikä johtaa vääjäämättä työn pirstaloitumiseen.

Yhä harvempi meistä myy aikaansa könttäsummana yhdelle työnantajalle kuukausipalkkaa ja titteliä vastaan. Sen sijaan jaamme osaamistamme pieninä palasina lukuisiin eri suuntiin. Yksi menee päätyölle, toinen sivutoimiselle projektille, kolmas somen ylläpidolle ja neljäs uusioperheen logistiikan pyörittämiselle. Meistä on tullut oman energiamme salkunhoitajia. Psyykkinen ja fyysinen voimamme on valuuttaa, jota sijoitamme pitkin päivää eri toimintoihin. Tällaista työn pilkkoutumista pieniin itsenäisiin tehtäviin voidaan kutsua työn tokenisoitumiseksi.

Tekoälyn aikakaudella tämä kehitys vain kiihtyy. Kun tekoälyagentit voivat suorittaa yksittäisiä tehtäviä sekunneissa, kitka työn jakamisen ja suorittamisen väliltä katoaa lähes kokonaan. Työstä uhkaa tulla sarja salamannopeita toimeksiantoja, mikä heijastuu suoraan meihin ihmisiin. Elämä muuttuu loputtomaksi virraksi pieniä suoritteita, jotka kilpailevat huomiostamme vuorokauden jokaisena tuntina.

Rajalliset krediitit – uhka vai mahdollisuus?

Olen viime aikoina rakentanut sovelluksia uusilla no-code -tekoälytyökaluilla. Kokemus on koukuttava. Flow tempaa mukaansa ja ideat virtaavat, kun sovellus rakentuu silmien edessä ällistyttävän nopeasti. Nopea edistyminen avaa dopamiinihanat ja nälkä tehdä yhä enemmän kasvaa.

Sitten tapahtuukin jotain odottamatonta. Ruudulle ilmestyy ilmoitus: ”You’ve hit today’s free limit of tokens”.

Työkalujen ilmaisversioissa on rajallinen määrä toimintoja per päivä. Kun ne on käytetty, on pakko lopettaa. En voi jatkaa, vaikka haluaisin. Aluksi tämä turhauttaa, mutta pian oivallan, että tokenien loppuminen onkin pelastus. Koska ”pelimerkit” loppuvat kesken, en ehdi väsyä tai kyllästyä. Tekeminen pysyy mielekkäänä, koska sillä on selvä päätepiste.

Tämä kokemus herätti minut pohtimaan, kuinka sirpaloituneesta työelämästä tällaiset rajat puuttuvat. Kun tokenisoitunut työ mahdollistaa tekemisen ympäri vuorokauden, meiltä katoaa luontainen käsitys siitä, milloin on levon aika. Nopeat dopamiini-annokset kannustavat jatkamaan, jolloin saatamme huomaamattamme käyttää koko kuukauden energian viikossa. Pitkällä tähtäimellä tällainen ”ylikulutus” vie kohti uupumusta.

Psyyken viisas kompassi

Tässä kohtaa sveitsiläisen psykiatrin C.G. Jungin ajatukset tarjoavat arvokkaan näkökulman. Meillä on taipumus ajatella uupumusta vain merkkinä siitä, että akku on tyhjä ja tokenit käytetty. Jungilaisesta näkökulmasta uupumus on kuitenkin psyyken kompensatorinen funktio. Mieli pyrkii luonnostaan tasapainoon.

Jos tietoinen mielemme puskee sokeasti yhteen suuntaan – suorittamiseen, tehokkuuteen ja kaikkialla läsnäoloon – tiedostamaton mieli alkaa tuottaa vastavoimaa.

Uupumus on psyyken älykäs tapa painaa hätäjarrua. Se ei kerro vain määrästä, vaan myös suunnasta. Tekoälytyökalu pakottaa pysähtymään kun krediitit loppuvat. Uupumus pakottaa meidät pysähtymään myös silloin, kun olemme sijoittaneet liikaa energiaamme kohteisiin, jotka eivät ole linjassa todellisen tarkoituksemme kanssa.

Vaarana on, että roiskimme energiamme pieninä hippusina ympäriinsä: viesti tuonne, tykkäys tänne, nopea palaveri tuolla, välissä treeni ja illalla vielä postaus LinkedIniin. Päivän lopussa saldo on tyhjä, vaikkei mitään aidosti merkityksellistä ole saatu aikaan.

Sijoita syvempään tarkoitukseen

Jos ajattelemme energiaamme rajallisina krediitteinä, jokainen valinta on investointi. Ilmaistyökalujen asettama rajoite opettaa priorisointia: kun tietää omistavansa vain tietyn määrän tokeneita päivässä, ne kannattaa sijoittaa viisaasti.

Psyyken kannalta tokenit kannattaa sijoittaa siten, että ne rakentavat eheää ja merkityksellistä kokonaisuutta. Kaikki elävät olennot suuntautuvat luonnostaan kohti laajempia toimintamahdollisuuksia ja oman potentiaalin täyttymistä. Ihmisen kannalta myös yhteenkuuluvuus johonkin suurempaan yhteisöön tai kokonaisuuteen on olennaista. Näiden toteutuminen vaatii kuitenkin rohkeutta sijoittaa energiaa myös pysähtymiseen ja laajemman näkökulman rakentamiseen – vaikka se tehokkuutta palvovan maailman silmissä näyttäisikin joutilaisuudelta.

Hiljainen hetki ilman ärsykkeitä, kävely metsässä, syvällinen keskustelu ystävän kanssa tai puhdas oleminen ovat investointeja hyvinvointiin. Niiden aikana mieli suuntautuu kuin itsestään laajempaan kuvaan, joka paljastaa, mikä on todellisuudessa tärkeää.

Tokenisoituneessa työelämässä yksi tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista on kyky asettaa itse ne rajat, joita teknologia tai työelämän rakenteet eivät enää aseta.

Pysähdy hetkeksi. Tarkista saldosi. Mihin haluat sijoittaa loput tämän päivän arvokkaasta energiastasi? Ehkä johonkin sellaiseen, joka pitää sinut hyvinvoivana ja auttaa suuntaamaan kohti syvempää tarkoitustasi?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja meditaatioon ja vähentämään haittavaikutuksia.

Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Kansakunnan tyhmistyminen vai tietoisuuden vallankumous – Strømmen teoria tarjoaa radikaalin suunnan ihmisyydelle

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Tekoälymurros ravistelee työelämää tavalla, jota emme ole kokeneet sitten teollisen vallankumouksen. Filosofi Frank Martela varoittaa tekoälyn kansakuntaa tyhmentävästä vaikutuksesta, mutta ehkäpä todellinen uhka onkin vanhentunut maailmankuvamme? Tyydymmekö vain viilaamaan prosesseja, vai olemmeko valmiita kyseenalaistamaan riittävän radikaalisti koko ajattelumme perustan? Professori Maria Strømmen tutkimus haastaa materialistisen maailmankuvan ja viitoittaa tietä uuteen työelämään, jossa ihmisen asiantuntijuus ei perustu tiedon käsittelyyn, vaan yhteyteen universaalin tietoisuuden kanssa.

Filosofi Frank Martela kirjoitti hiljattain pysäyttävän kolumnin siitä, kuinka lyhytvideot ja tekoälyyn nojautuminen uhkaavat tyhmentää kansakuntaa ja rapauttaa jopa demokratian edellytyksiä. Hänen huolensa on aiheellinen: jos keskittymiskykymme katoaa ja ulkoistamme ajattelun koneille, menetämme kykymme kriittiseen arviointiin ja syvällisen ymmärryksen rakentamiseen.

Mutta entä jos suurin uhka ei olekaan ajattelun ulkoistaminen, vaan se, että yritämme kohdata uuden ajan vanhentuneella ajattelulla? Olemme sitoneet yhteiskunnan ja työelämän tiukasti yksilöiden erillisyyttä korostavaan materialistiseen paradigmaan, joka saattaa olla perustavanlaatuisesti virheellinen.

Tiede haastaa materialismin

Uppsalan yliopiston nanoteknologian professori Maria Strømme on kansainvälisesti arvostettu tieteentekijä, joka tunnetaan muun muassa ”mahdottomana” pidetyn huokoisen magnesiumkarbonaatin (Upsalite) kehittämisestä. Hän on yksi harvoista materiaalitieteilijöistä, joka on kutsuttu pääpuhujaksi maailman talousfoorumiin (WEF) Davosiin. Hänen siirtymisensä nanoteknologiasta teoreettiseen tietoisuustutkimukseen ei siis ole kevyesti otettava sivupolku, vaan kokeneen tieteentekijän pyrkimys ratkaista tieteen suurin ”mahdoton” ongelma.

Strømmen tuore tutkimusartikkeli ”Universal consciousness as foundational field” ravistelee tieteen kenttää esittämällä, että tietoisuus ei synny aivoissa hermostollisten prosessien sivutuotteena, vaan tietoisuus itsessään on universumin perustavanlaatuinen kenttä – fyysisen maailman ja olemassaolon pohja.

Strømme seisoo tutkimuksessaan leveillä hartioilla, sillä hän nojaa sellaisten ajattelijoiden kuin Einstein, Schrödinger, Heisenberg, Planck ja Bohm tutkimuksiin, jotka myös päätyivät kyseenalaistamaan erillisyyteen pohjautuvan maailmankuvan.

Miten todellisuus syntyy?

Strømmen teoria yhdistää kvanttifysiikan ilmiöt ns. kolmen periaatteen filosofiaan – Mieli, Tietoisuus ja Ajattelu.

Hänen mallissaan Mieli (Mind) edustaa universaalia luovaa älykkyyttä ja puhdasta potentiaalia, joka on kaiken materian lähde. Se vastaa kvanttikentän tilaa, jossa kaikki mahdollisuudet ovat olemassa yhtä aikaa. Tietoisuus (Consciousness) on puolestaan universaali kyky, joka mahdollistaa itsetietoisten järjestelmien synnyn biologisen evoluution kautta.

Kaiken ytimessä on Ajattelu (Thought), joka ei tässä tarkoita vain pään sisäistä puhetta. Ennemminkin se on aktiivinen operaattori, eräänlainen luonnonvoima. Strømme kuvaa matemaattisesti, kuinka universaali ajattelu ”romahduttaa” (collapses) rajattoman potentiaalin tietyksi muodoksi, ajaksi ja materiaksi – samalla tavalla kuin aaltofunktio romahtaa kvanttifysiikassa havainnon seurauksena.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että todellisuus ei ole kiinteä, meistä riippumaton kokemisen tausta, vaan se luodaan ja eriytetään muodottomasta ykseydestä joka hetki uudelleen näiden kolmen periaatteen kautta.

Työelämän kvanttihyppy: Kilpailusta ykseyteen

Jos otamme Strømmen väitteet todesta, olemme valtavan murroksen kynnyksellä. Hänen mallinsa mukaan erillisyytemme on illuusio ja kaikki yksilöllinen kokemus nousee yhdestä yhtenäisestä perustasta.

Mitä tämä tarkoittaa käytännön työelämälle?

Nykyisessä materialistisessa maailmankuvassa todellisuus koostuu erillisistä palasista: sinusta, minusta, yrityksistä ja valtioista, jotka kilpailevat rajallisista resursseista. Tässä pelissä toisen voitto nähdään automaattisesti toisen tappiona, eikä menestymistä arvioida kokonaisvaikutusten kannalta.

Tämä ajattelumalli on tullut tiensä päähän. Sen hintana ovat kestämätön luonnonvarojen kulutus, sekä globaali, valtioiden välinen armoton nollasummapeli, joka uhkaa miljoonien ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Kun erillisyys on totuus, yhteinen etu jää aina toissijaiseksi, ja pelko ohjaa päätöksentekoa.

Nondualistisen ajattelumallin mukaan tärkeimmäksi nousee yhteys yhtenäiseen perustaamme. Organisaation tai valtion menestyminen ei voi määritelmällisesti syntyä toisten kustannuksella, vaan kyvystä integroitua parhaalla mahdollisella tavalla kokonaisuuteen. Tällaisessa ajattelussa todellinen menestys tarkoittaa sellaisen tasapainon ja harmonian löytämistä, joka auttaa kokonaisuutta kehittymään kypsemmäksi ja ehyemmäksi versioksi itsestään. Käytännössä tämä tarkoittaa symbioottista yhteistyötä, jonka päämääränä on koko yhteisön hyvinvoinnin optimointi.

Tekoäly jauhaa dataa, ihminen luo uutta

Tässä palaamme Frank Martelan huoleen. Kriittisen ajattelun kehittäminen on elintärkeää, jotta voimme paremmin ymmärtää suuria kokonaisuuksia ja välttää yksinkertaistavia nollasummapelejä. Tiedon käsittely ja ongelmaratkaisutaidot eivät kuitenkaan enää riitä tulevaisuuden työelämässä. Jos työelämä nähdään vain tiedon käsittelynä ja prosessointina, tekoäly voittaa meidät mennen tullen. Tekoäly on mestari käsittelemään vanhaa dataa, mutta on tärkeää huomata, että se ei luo uutta samalla tavalla kuin elävä mieli.

Strømmen nondualistisessa teoriassa Universaali Mieli on kaiken luovan älykkyyden lähde. Universaali Ajattelu on puolestaan mekanismi, joka muuttaa potentiaalin todellisuudeksi ja kokemukseksi.

Todellinen innovaatio, joka vie ihmiskuntaa ja yrityksiä eteenpäin, ei synny vanhan datan pyörittämisestä. Se syntyy siitä hetkestä, kun hiljennämme oman henkilökohtaisen, pörräävän ajattelumme ja saamme yhteyden universaaliin älykkyyteen. Tämä yhteys luo oivalluksen, joka ei pohjaudu pelkkään dataan. Tekoäly ei tee oivalluksia – se operoi ja yhdistelee vain olemassa olevaa dataa monimutkaisten algoritmiensa varassa.

Uuden ajan asiantuntijuus

Jos hyväksymme, että todellisuus on pohjimmiltaan ei-materiaalinen tietoisuus, työelämän arvot ja tavoitteet muuttuvat radikaalisti.

Ymmärrys siitä, että erillisyys on illuusio, tekee nollasummapelistä naiivia ja tarpeetonta. Tämä avaa oven aidolle, rajat ylittävälle yhteistyölle. Toimintalogiikka muuttuu resurssikamppailusta ekosysteemien vaalimiseksi.

Datan murskaaminen ei ole asiantuntijan tärkein taito (sen hoitaa tekoäly paljon paremmin), vaan kyky ”kuunnella hiljaisuutta” ja ammentaa ratkaisuja laajemmasta tietoisuuden kentästä. Oikeat ratkaisut nousevat usein intuitiivisena tietona, paljon ennen kuin ne voidaan perustella logiikalla. Tulevaisuuden asiantuntijan täytyy kehittää taitojaan olla yhteydessä laajempaan tietoisuuden kenttään ja luoda uutta tästä yhteydestä. Silloin tekoäly ei kilpaile älykkyytemme kanssa, vaan toimii tukenamme.

Lopuksi

Frank Martela on oikeassa: meidän ei pidä antaa ajattelumme surkastua. Mutta ratkaisu ei ole kilpailla koneiden kanssa siinä, missä ne ovat hyviä, vaan kehittää niitä taitoja, jotka tekevät ihmisistä ainutlaatuisia. Työelämän suurin murros ei tule teknologiasta, vaan tietoisuudesta – siitä oivalluksesta, että emme ole täällä selviytymässä yksin nollasummapelin nappuloina, vaan luomassa todellisuutta yhdessä.

Ehkäpä todellinen ratkaisu on uskaltaa kysyä Strømmen tavoin: Kuka minä todella olen?

Vastaus saattaa muuttaa paitsi työelämän, myös koko maailman.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja meditaatioon ja vähentämään haittavaikutuksia.

Tammikuussa alkaa Turun kesäyliopistossa Ari-Pekan ja Janne Kontalan vetämä Meditaatio-ohjaajakoulutus. Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Varjon kohtaaminen henkisellä polulla – säröistä eheyteen

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Mitä oikeastaan etsimme, kun astumme henkisen kasvun polulle? Moni kaipaa rauhaa kiireen keskelle, selkeyttä kaaokseen ja yhteyttä johonkin suurempaan. Nykyisessä uushenkisyyden ja hyvinvointikulttuurin nousuaallossa tavoitteet kuvataan houkuttelevan kirkkaina: tavoittelemme ”korkeampaa värähtelyä”, rajatonta potentiaalia, manifestointikykyä ja jatkuvaa onnellisuutta. Haluamme olla paras versio itsestämme – valaistunut, tyyni ja tasapainoinen.

Tämä valon tavoittelu on inhimillistä ja kaunista. Mutta siinä piilee paradoksi, josta C.G. Jung varoitti sotien ravistelemaa maailmaa: ”Mitä kirkkaampi valo, sitä syvempi varjo.” Jos henkisyydestä tulee suoritus, jolla pyrimme optimoimaan itsemme täydelliseksi, luomme huomaamattamme itsellemme yhä suuremman varjon.

Suorittajan varjo – yhteiskunnallinen sokea piste

Elämme maailmassa, joka palvoo pärjäämistä. Meidän odotetaan olevan tehokkaita, aikaansaavia ja aina ”positiivisia”. Tämä suorituskeskeinen maailmankuva ei jää työpaikan oven taakse, vaan se ui salakavalasti myös henkiseen harjoitukseemme.

Olen pohtinut tätä paljon viime aikoina kirjoituksissani ja Mielen laboratorio -podcastin keskustelujen äärellä. Kun yhteiskunta sanoo, että vain menestyvä ja reipas yksilö on arvokas, me työnnämme varjoon kaiken sen, mikä ei tähän kuvaan sovi: väsymyksen, keskeneräisyyden, vihan, kateuden ja haavoittuvuuden.

Syntyy suorittajan varjo. Alamme suorittaa myös henkisyyttä. Alamme kilpailla siitä, kuka on ”henkisesti pisimmällä”. Sisäistämme tiedostamattoman uskomuksen, että jos koemme negatiivisia tunteita tai elämämme on sotkuista, olemme epäonnistuneet henkisessä harjoituksessamme.

Elämätön elämä ja kultainen varjo

Jungilaisesta näkökulmasta varjo ei ole ”paha”. Se on yksinkertaisesti se osa meistä, joka on jäänyt tiedostamattomaan. Podcast-vieraani, syvyyspsykologi Connie Zweig (jakso 77), kuvaa varjoa osuvasti termillä ”elämätön elämä”.

Lapsuudessa opimme nopeasti, mitkä piirteet tuovat meille hyväksyntää. Ne puolet, jotka eivät sovi ympäristön odotuksiin, työnnetään ”säkkiin”, jota raahaamme perässämme. Joskus sinne joutuu vihan ja kiukun lisäksi myös luovuutta, voimaa ja herkkyyttä. Tämä kultainen varjo tarkoittaa sitä, että heijastamme omat korkeimmat potentiaalimme – viisautemme, voimamme ja karismamme – toisiin ihmisiin, kuten guruihin tai opettajiin, koska emme uskalla omistaa niitä itsessämme. Ihailemme toisissa sokeasti juuri sitä, mikä meissä itsessämme odottaa puhkeamistaan kukkaan.

Henkinen ohituskaista – pakoa todellisuudesta?

Kun emme uskalla kohdata varjoamme, ajaudumme helposti ilmiöön nimeltä henkinen ohittaminen (spiritual bypassing). Termin kehitti alun perin John Welwood, ja se on ollut keskeinen teema Connie Zweigin tuotannossa.

Henkinen ohittaminen on puolustusmekanismi. Se tarkoittaa henkisten ideoiden ja harjoitusten käyttämistä kilpenä, jolla vältämme kohtaamasta ratkaisemattomia tunne-elämän haavoja. Se on sitä, kun viha leimataan ”epähenkiseksi” tai kun vaikean trauman keskellä kehotetaan vain ”päästämään irti” ja luottamaan universumiin, ennen kuin kipua on edes uskallettu kohdata.

Torjuttu pimeys ei kuitenkaan katoa. Se vetäytyy maan alle ja alkaa ohjata ajattelua ja toimintaa tiedostamattomasti.

Miksi guru lankeaa – herääminen, aikuistuminen, puhdistautuminen

Miksi monet henkisellä polullaan pitkälle edistyneet opettajat tai harjoittajat voivat sortua karkeaan käytökseen, vallan väärinkäyttöön tai taloudellisiin sotkuihin? Eikö valaistumisen pitäisi poistaa varjot?

Tähän tuo valoa filosofi Ken Wilberin erottelu ihmisen kehityksen eri osa-alueista. Wilberin mukaan kasvu ei tapahdu lineaarisesti yhdellä linjalla, vaan meillä on (ainakin) kolme erillistä kehityslinjaa, jotka eivät välttämättä kehity samaa tahtia:

  1. Waking Up (Herääminen): Tämä viittaa tietoisuuden tiloihin (states). Meditaation tai muiden harjoitusten avulla voimme kasvaa kohti syviä ykseyden, rauhan ja rajattomuuden kokemuksia. Heräämme näkemään itsemme ja maailman yhä laajemman tietoisuuden valossa.
  2. Growing Up (Aikuistuminen): Tämä viittaa psykologiseen ja moraaliseen kehitykseen. Se tarkoittaa kehitysvaiheita, joissa kyky asettua toisen asemaan, eettinen kypsyys, tunneäly ja kyky kantaa vastuuta kehittyvät yhä kypsemmille tasoille (stages).
  3. Cleaning Up (Puhdistautuminen): Tämä on Wilberin termi varjotyölle. Se tarkoittaa omien neuroosien, traumojen ja torjuttujen puolien kohtaamista ja integrointia.

Ongelma syntyy, kun näiden kasvulinjojen kehittymisen tahti eriytyy. On täysin mahdollista olla erittäin pitkällä Waking Up -linjalla (kokea syviä valaistumisen tiloja), mutta olla samaan aikaan Cleaning Up -linjalla täysin alkutekijöissä (varjot ovat syviä ja tiedostamattomia).

Osho ja narsistinen peilaus

Klassinen ja varoittava esimerkki tästä epätasapainosta on intialainen mystikko Osho (Bhagwan Shree Rajneesh). Kukaan ei voi kiistää hänen karismaansa tai kykyään avata ihmisille syviä tietoisuuden tiloja (Waking Up). Hänen läsnäolonsa oli magneettinen.

Cleaning Up ja Growing Up -näkökulmista tarina on kuitenkin toinen. Monet analyytikot ja entiset oppilaat ovat kuvanneet, kuinka yhteisön dynamiikka perustui lopulta ns. narsistiseen peilaukseen ja narsistiseen lähteeseen (narcissistic supply).

Vaikka Osho puhui egon kuolemasta, hän tarvitsi tuhansien ihmisten ihailevan katseen ylläpitääkseen omaa grandioosia minäkuvaansa. Oppilaat toimivat peilinä, joka heijasti takaisin gurun ”täydellisyyttä”. Kun tämä narsistinen tarve ihailulle jäi varjoon (sitä ei tunnistettu tai myönnetty), se vääristyi: se johti Rolls Royce -kokoelmiin, vallan väärinkäyttöön ja lopulta yhteisön traumaattiseen hajoamiseen.

Tämä opettaa meille, että korkeinkaan henkinen tila ei poista psykologista varjoa. Jos ihminen ei tee varjotyötä (Cleaning Up), hänen henkinen voimansa voi valjastua varjon palvelukseen – usein täysin tiedostamatta.

Kintsugi – säröjen kauneus

Miten sitten voimme välttää henkisen ohittamisen sudenkuopat ja siirtyä rakentamaan aitoa eheyttä täydellisyyden sijaan?

Japanilaisessa Kintsugi-taiteessa on tähän täydellinen metafora. Kun arvokas keramiikka rikkoutuu, sitä ei heitetä pois. Palaset liitetään yhteen lakalla, johon on sekoitettu aitoa kultajauhetta.

Lopputuloksena halkeamat eivät peity, vaan ne korostuvat kultaisina saumoina. Astiasta tulee entistä kauniimpi ja arvokkaampi juuri säröjensä vuoksi.

Tämä on varjotyön ydin. Emme pyri tilaan, jossa olemme virheettömiä ja pelkkää valoa. Pyrimme eheyteen, johon mahtuu koko ihmisyyden kirjo. Kun kohtaamme omat varjomme, pettymyksemme ja haavamme – sen sijaan että pakenisimme niitä henkiseen suorittamiseen – niistä tulee se kultainen sauma, joka tekee meistä ainutlaatuisia.

Henkisellä polulla ei ole niinkään kyse siitä, kuinka korkealle voimme nousta, vaan siitä, kuinka syvälle uskallamme katsoa ja kuinka paljon pystymme hyväksymään – myös sitä, mikä on rikki.

Syvenny aiheeseen kuuntelemalla Connie Zweigin haastattelu Mielen laboratorion jaksoissa 52 ja 77, sekä Matti Rautaniemen ajatuksia varjosta, magiasta ja rakkaudesta jaksossa 74.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Tammikuussa järjestetään Oulu Floatsissa Ari-Pekan ohjaama kelluntaretriitti, jossa yhdistyy japanilainen tee, kellunta ja läsnäolotaidot. Lisätiedot: info@oulufloats.fi . Tammikuussa alkaa Turun kesäyliopistossa Ari-Pekan ja Janne Kontalan vetämä Meditaatio-ohjaajakoulutus. Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Salaisuuksien salaisuus – Dan Brown nondualismin lähteillä

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Maailman suosituin jännityskirjailija on julkaissut uutuuden, joka sukeltaa suoraan tietoisuuden ”vaikeaan ongelmaan”. Onko kyse vain viihteestä, vai onko Dan Brown todellakin minuuttamme koskevan suurimman salaisuuden äärellä – salaisuuden, joka haastaa käsityksemme itsestämme erillisinä yksilöinä?

Olen usein pohtinut blogissani ja kirjoissani modernin maailman perustavanlaatuista vieraantumisen kokemusta, josta kumpuaa valtava suorituskeskeisyys ja ”pärjäämisen pakko”. Koko itsensä kehittämisen teollisuus pyörii oletuksella, että olemme aivojemme sähkökemiaan pakattuja erillisiä saarekkeita, joiden on pakko jatkuvasti optimoida itseään selviytyäkseen vertailuun pohjautuvassa yhteiskunnallisessa kilpailussa.

Entäpä jos tämä perusoletus onkin väärä?

Tämän kysymyksen äärelle tuskin odottaisi päätyvänsä lukiessaan lentokenttäviihdettä. Juuri tämä kysymys on kuitenkin Dan Brownin uuden kirjan Salaisuuksien salaisuus (The Secret of Secrets) keskiössä. Brown tietää, miten paketoida monimutkaisia teemoja mukaansatempaaviksi tarinoiksi. Alku-romaanin pohdinnat tekoälystä olivat muutaman vuoden aikaansa edellä, ja tälläkin kertaa hän on poiminut kollektiivisesta tajunnastamme hiljaisia signaaleja, jotka ennakoivat suuria paradigman muutoksia.

Salaisuuksien salaisuus sukeltaa nondualismin ja tietoisuuden ”vaikean ongelman” ytimeen, osuen samalla niihin teemoihin, joita itsekin tutkin omassa väitöskirjassani.

Aivot vastaanottimena

Kirjan juoni pyörii ihmisen tietoisuutta tutkivan noetiikan ympärillä. Brownin sankaritar, Katherine Solomon, pitää kirjan alussa luennon, jossa hän julistaa: ”Tietoisuutesi ei ole aivojesi luomus. Eikä se itse asiassa edes sijaitse pääsi sisällä.”

Tämä julistus käynnistää juonen, joka asettuu vastakkain nykytieteen valtavirtaa leimaavan kapean mekanistisen ihmiskuvan kanssa. Kirjan esittämä väite tietoisuudesta aivojen ulkopuolisena ilmiönä saattaa kuulostaa valtavirran lukijalle radikaalilta, mutta filosofian kentällä se on ikivanha ajatus. Itse asiassa yllätyin, kuinka suoraan Brown lainaa kirjassaan Bernardo Kastrupin ajattelua, vaikka ei mainitsekaan tätä nimeltä.

Cernin hiukkaslaboratoriossa työskennellyt Kastrup on yksi nykyajan tunnetuimmista idealismia kannattavista filosofeista. Hän on kyseenalaistanut voimakkaasti materialistisen maailmankuvan oletusta, jossa aine on todellisuuden perusta ja tietoisuus aivojen luoma sivutuote. Kastrup väittää päinvastoin tietoisuuden olevan todellisuuden perusta, joka viime kädessä synnyttää aineellisen maailman.

Tavanomainen materialistinen malli sanoo, että aivot tuottavat tietoisuuden, joka tarkastelee aistien avulla ulkopuolista maailmaa. Jos aivot vaurioituvat, emme enää koe maailmaa todenmukaisesti, ja kun aivot kuolevat, tietoisuus sammuu. Tämä malli tuntuu intuitiivisesti oikealta, mutta tarkemmassa tarkastelussa se törmää moniin ongelmiin. Se ei ole onnistunut selittämään esimerkiksi sitä, miten eloton aine voisi synnyttää subjektiivisen kokemuksen, kuten punaisen värin tai surun tunteen. Tätä kutsutaan tietoisuuden ”vaikeaksi ongelmaksi”.

Brownin sankaritar Katherine lainaa kirjassa Kastrupin paljon käyttämää metaforaa, joka tarjoaa vaihtoehtoisen mallin: Tietoisuus on universaali kenttä, samaan tapaan kuin kaikkialla läsnä olevat radioaallot. Aivot eivät synnytä tietoisuutta, vaan ne ovat kuin radiovastaanotin – monimutkainen viritin, joka poimii kaikkialla olevasta universaalista tietoisuudesta kapean taajuuden, jonka koemme yksilöllisenä minuutena.

Jos radiosta hajoaa transistori ja sen ääni alkaa säristä, vika ei ole radiolähetyksessä, vaan vastaanottimessa. Samalla tavalla, jos aivovaurio vääristää ajattelua ja havainnointia, tietoisuus ei vioitu, vaan ainoastaan sen vastaanotto häiriintyy.

Tämä malli avaa oven niille ilmiöille, jotka materialismi joutuu hylkäämään epätodennäköisinä sattumina tai pseudotieteenä. Nämä ovat Salaisuuksien salaisuus -kirjassa esitellyn Institute of Noetic Sciences (IONS) -instituutin ytimessä: kuolemanrajakokemukset, selvänäkö, telepatia ja mystiset kokemukset. Kastrupin mallin mukaan ne eivät ole mahdottomuuksia, vaan poikkeavuuksia vastaanottimen virityksissä. Nämä poikkeavuudet tuovat esiin välähdyksiä siitä laajemmasta tietoisuudesta, josta yksilöllinen tietoisuus on vain pieni kaista.

Tämä filosofinen siirtymä erillisyydestä ykseyteen voi muuttaa perustavanlaatuisesti sen, miten suhtaudumme itseemme. Jos olemme kaikki osasia rajattomasta universaalista kentästä, henkilökohtaiseen suoriutumiseen keskittyvä maailmankuva menettää pohjansa. Tärkeintä ei olekaan enää kilpailu ja itsen optimointi, vaan erillisyyden harhan ylittäminen.

Nonduaalisia heijastuksia: Ykseys ja erillisyyden kokemus

Kastrupin universaali tietoisuuden kenttä on analyyttinen uudelleenmuotoilu sille, mitä meditatiiviset ja mystiset perinteet ovat kutsuneet vuosituhansia nondualismiksi, ei-kaksinaisuudeksi.

Eräs kiinnostavimmista dialogeista onkin käyty juuri Kastrupin ja Rupert Spiran välillä; Spira on tunnettu modernin nondualismin opettaja. Heidän keskusteluissaan yhdistyy analyyttinen, tieteellinen idealismi ja suoraan kokemukseen perustuva henkinen harjoitus. Erilaisista lähtökohdistaan huolimatta molemmat päätyvät samaan lopputulokseen todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Nondualismiin perustuvan hengellisyyden ja analyyttisen filosofian lähentyminen nykyajassa koskettaa myös omaa työtäni väitöskirjatutkijana. Olen parhaillaan tekemässä uskontopsykologian väitöskirjaa, joka tutkii, miten tämä Dan Brownin kirjassakin punaisena lankana kulkeva kokemus ykseydestä rakentuu modernien, sekulaarien opettajien opetuksissa.

Kastrupin mallissa keskeinen kysymys on: jos olemme pohjimmiltamme yhtä universaalin tietoisuuden kanssa, miksi koemme itsemme erillisinä, ahdistuneina ja yksinäisinä yksilöinä? Kastrup esittää, että yksilöllinen minuus on eräänlainen dissosiaatio, paikallinen pyörre universaalin tietoisuuden virrassa. Tämä erillisyyden kokemus on juuri se ilmiö, jota nondualistiset perinteet pyrkivät purkamaan rukouksen, meditaation ja itsetutkiskelun keinoin.

Tämä erillisyyden kokemus, dissosiaatio, on modernin ”pärjäämisen pakon” perimmäinen juurisyy. Koemme itsemme erillisinä, hauraina ”minuuksina” kilpailemassa muita erillisiä minuuksia vastaan rajallisista resursseista. Tämä on nollasummapeli, jossa vahvimmat kahmivat eniten pelimerkkejä, ja loput jäävät nuolemaan näppejään.

Tässä piilee kuitenkin ansa, jonka olen nähnyt toteutuvan niin mindfulness-liikkeessä kuin modernin nondualismin piirissäkin. Kuten kirjoitin aiemmassa postauksessani, mindfulness on valjastettu uudeksi suorittamisen ja itsen optimoinnin välineeksi pärjäämisen pakon keskellä. Samalla tavalla ”nondualistisesta oivalluksesta” tai ”ykseyden kokemisesta” voi tulla se kaikkein suurin saavutus, lopullinen suoritus, jota ego tavoittelee – viimeinen silaus Oy Minä Ab:n ansioluetteloon.

Vaikka ei-kaksinainen ajattelu vapauttaa meidät materialismin kapeudesta, se voi jättää meidät yksin tavoittelemaan kosmista ykseyttä – ja tuntemaan itsemme yhä riittämättömiksi, kun emme onnistu tässä projektissa.

Kolikon toinen puoli: Tietoisuus sosiaalisena prosessina

Mitä jos tietoisuus ei olekaan jotain, joka joko syntyy aivoissa (materialismi) tai suodattuu aivojen kautta (idealismi)? Mitä jos se rakentuu niiden välissä – ihmisten välisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa?

Tämä on pragmatismin ja sosiaalipsykologian klassikon George Herbert Meadin ydinajatus, jota käsittelin laajasti ensimmäisessä kirjassani G.H. Mead: Mieli ja minä. Meadin teoria tarjoaa nähdäkseni ratkaisevan täydennyksen edellä kuvattuun ”vastaanotinmalliin”.

Meadin mukaan mieli ja tietoinen ”Itse” (Self) eivät ole edellytyksiä sosiaaliselle vuorovaikutukselle, vaan ne ovat sen tuotteita. Tietoisuus ja minuus syntyvät sosiaalisessa prosessissa, jossa opimme kielen ja symbolien kautta tarkastelemaan vuorovaikutussuhteita ja itseämme niiden osana. Tietoinen ajattelu on pohjimmiltaan sisäistettyä sosiaalista keskustelua.

Mead tekee erottelun minän kahden puolen, ”Minä” ja ”Minuus”, välillä:

  1. ”Minuus” (engl. Me) on objektiivinen minä. Se on ”yleistynyt toinen”, jonka olemme omaksuneet – kaikki ne asenteet, normit, odotukset ja roolit, jotka yhteisö on meihin istuttanut. Se on sosiaalinen konstruktio.
  2. ”Minä” (engl. I) on subjektiivinen, spontaani, luova ja arvaamaton vastaus tähän ”Minuuteen”. Se on se osa meistä, joka yllättää jopa itsemme.

Tietoinen kokemuksemme on tämän sisäisen dialogin, ”Minän” ja ”Minuuden”, välinen jatkuva neuvottelu. Tämä malli ei ole ristiriidassa Kastrupin idealismin kanssa, vaan pikemminkin täydentää sitä.

”Aivot vastaanottimena” -malli ei vastaa kysymykseen, miksi suodatin ”dissosioituu” juuri suorituskeskeiseksi, erilliseksi ja kilpailevaksi minäksi? Mead antaa vastauksen: Koska ”suodatin” eli ”Minuus” rakennetaan sosiaalisesti. Pärjäämisen pakko on se ”Minuus”, joka on rakentunut kulttuurimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja jonka olemme sisäistäneet. Emme ole vain passiivisia vastaanottimia (Kastrup), vaan olemme sosiaalisia rakentajia (Mead).

Tietoisuuden Wabi Sabi

Dan Brownin Salaisuuksien salaisuus tekee tärkeän palveluksen tuodessaan ”suuren mysteerin” takaisin keskelle populaarikulttuuria ja haastaessaan kapean materialistisen ihmiskuvan. Mutta todellinen työ ei tapahdu Prahan katakombeissa tai salaisissa laboratorioissa, vaan arjessa.

Kun yhdistämme nämä kaksi non-materialistista mallia, ”vertikaalisen” yhteyden kosmokseen (Kastrup/Nondualismi) ja ”horisontaalisen” yhteyden yhteisöön (Mead/Sosiaalinen interaktionismi), saamme kokonaiskuvan.

Pako ”suurempaan ykseyteen” olisi oikeastaan vain hengellistä oikomista (spiritual bypassing). Sen sijaan meidän täytyy kehittää Meadin kuvaamaa kykyä tuoda tietoinen, myötätuntoinen ja spontaani ”Minä (I)” siihen neuvotteluun, jota käymme täynnä pärjäämisen pakkoa, kilpailua ja riittämättömyyttä olevan ”Minuuden (Me)” kanssa.

Erillinen, sosiaalisesti rakentunut ”minuus” (Meadin ”Me”) ei ole virhe tai harha, joka pitäisi rikkoa. Se on ennemminkin Wabi Sabi – epätäydellinen, nuhjuinen ja säröinen, mutta välttämätön väline, jonka kautta tietoisuus kokee itsensä – olipa sen perusta pohjimmiltaan kosminen tai sosiaalinen.

Merkityksellisyyden ja kauneuden löytäminen nuhjuisen arjen keskeltä ei tapahdu pakenemalla tätä minää, vaan tuomalla tietoinen läsnäolo ja myötätunto siihen sosiaaliseen prosessiin, joka sen hetki hetkeltä luo. Se on ”epätäydellisen ihmisen kauneutta” tietoisuuden syvimmällä tasolla.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Tammikuussa järjestetään Oulu Floatsissa Ari-Pekan ohjaama kelluntaretriitti, jossa yhdistyy japanilainen tee, kellunta ja läsnäolotaidot. Lisätiedot: info@oulufloats.fi . Tammikuussa alkaa Turun kesäyliopistossa Ari-Pekan ja Janne Kontalan vetämä Meditaatio-ohjaajakoulutus. Huhtikuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus.

Oy Minä Ab – miten ottaa lomaa neoliberaalista itseydestä?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Lomapäiväsi alkaa virheettömällä lenkillä, terveellisellä aamiaisella ja harkitulla somepäivityksellä, joka tihkuu luonnonläheisyyttä ja mielenrauhaa. Päällisin puolin täydellistä – mutta kuka tekee todellisuudessa päätökset tässä skenaariossa? Sinä vai sisäinen toimitusjohtajasi yrityksessä ”Oy Minä Ab”? Tässä postauksessa pureudumme siihen, miten uusliberalistinen itseys ohjaa meitä jopa lomalla ja ennen kaikkea – miten ottaa siitä lomaa?

On heinäkuu ja voit olla vihdoin ilman herätyskelloa. Sisäinen kello herättää sinut tuttuun tapaan klo 7:30. On aika hyödyntää aamun viileys. Vedät lenkkitossut jalkaan ja suuntaat järvenrantaa kiertävälle polulle. Polkujuoksu on hyvää kuntoilua ja pitää niveletkin kunnossa. Älykello mittaa sykettä ja matkaa, josta voit tyytyväisenä todeta, että kehitystä tapahtuu ja kunto pysyy yllä myös lomalla. Suihkun jälkeen on aamiaisen vuoro. Otat proteiinipitoista rahkaa, tuoreita marjoja ja pähkinöitä. Sopiva määrä auttaa palautumaan optimaalisesti. Säästät proteiinipatukan iltapäivälle. Aamiaisen aikana on hyvä hetki päivittää sosiaalista mediaa. Eilisistä kymmenistä auringonlaskukuvista valitset sen, jossa värit ovat parhaimmillaan ja sommittelu onnistunut. Muotoilet kuvatekstiin rennon, mutta oivaltavan lauseen, joka kertoo loman palauttavasta vaikutuksesta ja luonnonrauhasta. #loma #suomenluonto #mökkielämää #kiitollinen.

Pääkonttorin näkymätön työpäivä

Päällepäin kaikki näyttää täydelliseltä lomapäivältä, jota kelpaa mainostaa somessakin. Ehkä siitä vielä toinen postaus? Jos kuitenkin pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan sisäistä maailmaa, huomaa, että taustalla käy melkoinen kuhina. Vaikka olet lomalla, mielesi sisällä toimiva Oy Minä Ab on painanut täyttä työpäivää:

  • Tuotekehitysosasto vastasi aamun lenkistä, jonka tavoitteena oli fyysisen suorituskyvyn ylläpito ja parantaminen.
  • HR:n hyvinvointijaosto suunnitteli terveellisen aamiaisen, jolla varmistettiin työntekijän optimaalinen palautuminen ja toimintakyky.
  • Markkinointi- ja viestintäosasto taas toteutti huolella suunnitellun somekampanjan, joka vahvisti henkilöbrändin arvoja: hyvinvointia, luonnonläheisyyttä ja henkistä tasapainoa.

Kaikkea tätä valvoi valppaana toimitusjohtaja itse – se osa sinua, joka varmistaa, että projekti ’Minä’ etenee strategian mukaisesti. Loma-aikahan onkin mitä parhain ajanjakso rakentaa luonnonarvoja korostavaa brändiä.

Sisäinen toimitusjohtaja – neoliberaali itseys

Sisäinen ’toimitusjohtaja’ ei ole puhtaasti henkilökohtainen ominaisuutesi. Se on kulttuurinen ilmiö, jota esimerkiksi sosiologi Matthew Adams on kuvannut teoksessaan Self and Social Change. Hänen teoksensa auttaa ymmärtämään, miksi niin moni meistä kokee elämänsä loputtomana projektina.

Adamsin mukaan nykykulttuuri kannustaa meitä omaksumaan niin sanotun ”yrittäjäminän” roolin. Tämä on ajatusmalli, jossa näemme itsemme ja elämämme eräänlaisena yrityksenä, jota tulee jatkuvasti johtaa, brändätä ja kehittää. Meistä tulee oman onnemme, työllistettävyytemme ja jopa hyvinvointimme aktiivisia managereita. Adams korostaa, että tämä ei tunnu ulkoiselta pakolta, vaan se koetaan vapaana valintana ja itsensä toteuttamisena – mikä tekee siitä erityisen voimakkaan ja sitovan. Michel Foucault nimitti samaa ilmiötä sisäistetyksi mikrovallaksi.

Miten tämä ”yrittäjäminä” sitten näkyy käytännössä? Adamsin mukaan se rakentuu muutamasta keskeisestä pilarista:

  • Vastuu siirtyy yksilölle: Neoliberaalissa yhteiskunnassa jokainen on täysin vastuussa omasta menestyksestään ja hyvinvoinnistaan. Jos uupuu tai epäonnistuu, se nähdään henkilökohtaisena heikkoutena, ei niinkään yhteiskunnan rakenteiden tai kohtuuttomien vaatimusten tuloksena.
  • Itsestä tulee pääomaa: Keho, mieli, taidot ja jopa vapaa-aika nähdään pääomana, jota tulee hallita ja kasvattaa. Koulutus, harrastukset ja jopa lepo muuttuvat investoinneiksi tulevaisuuden tuottavuuteen ja henkilökohtaiseen markkina-arvoon.
  • Elämä on kilpailua: Tällainen ajattelukulttuuri luo jatkuvan, hienovaraisen kilpailun ilmapiirin. Meidän tulee olla tehokkaita ja joustavia, jotta pärjäämme markkinoilla – niin työelämässä, opinnoissa kuin sosiaalisissa piireissäkin.

Tämän kuvion tunnistaminen on ensimmäinen askel vapauteen. Kun ymmärrät, että sisäistetty vaativa ääni ei olekaan absoluuttinen totuus sinusta, vaan kulttuuristen normien muodostama rooli, voit ehkä ottaa siihen hieman etäisyyttä ja pyrkiä suhtautumaan itseesi myötätuntoisemmin.

Oletko lomalla vai ylitöissä?

Tässä on muutamia merkkejä siitä, että Oy Minä Ab painaa ylitöitä ilman lomakorvauksia:

  • Jatkuva optimointi ja itsekehitys:
    • Vapaa-aikasi on täynnä ’hyödyllisiä’ aktiviteetteja ja pelkkä lepääminen ilman päämäärää aiheuttaa syyllisyyttä.
    • ”Aamupalalla podcasteja menestyksestä, salilla uusin treeniohjelma, illalla verkkokurssi tuottavuudesta. Kaiken pitää olla optimoitua ja tehokasta – myös vapaa-ajan”.
  • Vertaileva arviointi:
    • Huomaat vertailevasi omaa lomanviettoasi muiden somepäivityksiin ja tunnet riittämättömyyttä. Seurauksena on sisäinen kehityskeskustelu.
    • ”Olen ollut vain viikon verran pois kaupungista, kaverit näyttävät olevan ulkomailla koko perheen kera. Riittämättömyyden tunne hiipii mieleen: Olenko tarjonnut perheelleni yhtä hyvän loman kuin muut? Pitäisikö hankkia vielä ex tempore äkkilähtö Kreetalle?”
  • Suorituskeskeisyys ja ”onnenpakko”:
    • Lepäämisen sijaan suunnittelet jo kuumeisesti, miten olet syksyllä tehokkaampi ja parempi versio itsestäsi.
    • ”Jokaisen hetken pitäisi olla merkityksellinen, jokaisen kuvan Instagram-tasoa. Rentoutumisen pitää näyttää ja tuntua ’oikealta’ ja brändinmukaiselta. Pysähtyminenkin pitää tuotteistaa, sen tarkoitus on hallita tunteita ja kokemuksia, tehdä niistä positiivisempia.”

Jos nyökkäilit näille, et ole yksin. Sisäinen toimitusjohtajasi painaa kurinalaisesti ylitöitä, huolehtien siitä, että Oy Minä Ab pysyy kilpailun tasalla.

Miten ottaa lomaa minuuden suorittamisesta?

Kuten Adams tuo esille, neoliberaali itseys on kulttuurinen ilmiö, josta on vaikeaa päästää irti. Sen tarkoitus on pitää Oy Minä Ab kilpailukykyisenä ja turvata erilaisten pääomien saatavuus tulevaisuudessakin. Viime kädessä kyse on siis selviytymisestä ja turvallisuuden tunteesta. Samalla se kääntyy kuitenkin itseään vastaan, sillä elämän merkityksellisyys ei löydy suorittamisen oravanpyörästä. Seuraavat ehdotukset ovat ystävällisiä kutsuja avautua elämälle sellaisenaan, tässä ja nyt, ilman tulosvastuuta.

  1. Määrittele päivän tavoitteeksi ”tavoitteettomuus” Sisäistetty toimitusjohtajasi rakastaa tavoitteita. Anna sille siis sellainen, mutta käännä se päälaelleen. Päätä tietoisesti, että ’tämän päivän ainoa tavoite on olla ilman tavoitteita’. Kun teet jotain täysin ’turhaa’, kuten tuijotat pilviä tai kuuntelet tuulta, voit todeta toimitusjohtajalle: ’Hyvin menee, pysymme suunnitelmassa.’ Anna itsellesi lupa sulkea Excel-taulukot ja strategiakansiot.
  2. Pistä työkalut syrjään hetkeksi Toimitusjohtaja johtaa datalla. Jätä siis tietoisesti mittarit, kuten älykello ja -sormukset, kotiin päiväksi. Passita myös markkinointiosasto lomalle poistamalla laitteistasi käyttämäsi some-appit. Viestitä sisäistetylle toimitusjohtajallesi, ettet tarvitse mikromanagerointia, vaan voit luottaa kehon ja mielen luonnollisiin viesteihin, joita ei tarvitse säädellä strategiasuunnitelmilla.
  3. Käy myötätuntoinen kehityskeskustelu Kun huomaat toimitusjohtajan taas alkavan suunnitella ja vaatia suoritteita, pysähdy ja ohjaa sitä lempeästi kuin uupunutta, ylisuorittavaa kollegaa: ’Kiitos huolenpidosta. Olet tehnyt todella paljon töitä. Nyt sinulla on lupa levätä. Mene sinäkin riippumattoon kuuntelemaan hetkeksi tuulen suhinaa puiden lehdillä. Me pärjäämme kyllä.’

Pohjimmiltaan näissä ehdotuksissa kyse on reflektoivan minän valjastamisesta tietoisen läsnäolon palvelukseen. Erilaiset mindfulness-harjoitukset voivat olla suureksi avuksi siinä, että huomaa sisäistetyn toimitusjohtajan aktivoituvan. Ja toisaalta hyväksyvän, arvostelemattoman asenteen harjoittaminen voi auttaa päästämään irti sisäisistä vaatimuksista.

Mitä lomilta tuodaan tuliaisiksi?

Oy Minä Ab:n toiminta ei luultavasti lopu tähän, mutta voit oppia olemaan sen armollisempi johtaja. Ehkäpä jatkuvan suorittamisen oravanpyörästä voi ottaa välillä kokonaisia vapaapäiviä tai iltavapaita. Kuka tietää, mitä uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia tällainen pysähtyminen saattaa avata elämälle?

Ehkä parasta, mitä lomalta voi tuoda tuliaisiksi, ei olekaan uusi energialataus syksyn parempia suorituksia varten, vaan taito päästää irti jatkuvasta minäprojektin suorittamisesta ja antaa itselle lupa nauttia elämästä?

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2023) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille, ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Elokuussa on mahdollisuus osallistua Oulu Floatsin järjestämään kelluntaretriittiin, jonka pitää Ari-Pekka. Lisätiedot: info@oulufloats.fi Syyskuussa taas on Ari-Pekan ja Nina Pyykkösen pitämä Symbolin voima -retriitti. Lokakuussa alkaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Ari-Pekan vetämä Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja 25op -koulutus

Shamanistinen mindfulness

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Ovatko ajatukset mielen roskasisältöä, josta mindfulness-harjoittajan tulisi päästää irti – vai voiko niillä olla jokin tärkeämpi tehtävä? Tiedostamattoman mielen merkitys on nykymaailmassa usein unohdettu, vaikka se tarjoaa väylän elämämme suurempaan kokonaisuuteen. Mindfulnessin harjoittamisen voi suunnata myös sisäiseen maailmaan, joka on meille aivan yhtä todellinen ja merkityksellinen kuin ulkoinen maailmakin.

Olen opettanut mindfulnessia ja meditaatiota laajemminkin reilut parikymmentä vuotta ja näiden vuosien aikana olen oppinut näkemään monenlaisia harjoituksiin liitettyjä uskomuksia niin harrastajilla kuin ammattilaisillakin.

Yksi mindfulnessiin vahvasti liittyvä uskomus on, että ajatukset ja mielikuvat ovat jonkinlaista roskasisältöä, joista tulisi päästää irti ja korkeintaan vain tarkkailla niitä ulkopuolelta, ikään kuin pilviä taivaalla. Tämän näkemyksen taustalla on pyrkimys neutraalin tarkkailijan asemaan, joka on vapaa sisäisen ja ulkoisen maailman vaikutuksista. Tarkkailija on kuin tiedemies valkoisessa takissaan, joka havainnoi maailmaa sen ulkopuolelta. Tämä on hyvin vahva pyrkimys loogis-rationaalista mieltä painottavassa nykymaailmassa.

On tietysti totta, että tällaisia minuudettomia tietoisuudentiloja on mahdollista kohdata esimerkiksi syvämeditaatiossa. Olisi kuitenkin virhe ajatella, että se on mindfulnessin päämäärä. Ennemminkin kyse on vain yhdestä harjoituksen muodosta, tyhjyys-mindfulnessista. Tällainen orientaatio voikin tarjota tervetulleen levähdyshetken sellaisille ihmisille, joiden päivät täyttyvät kaikenlaisesta ajatustyöstä. Samalla kuitenkin menetetään jotain oleellista. Mindfulness-harjoitusten aikana mieleen putkahtelevat ajatukset ja mielikuvat eivät synny sattumalta. Ne nousevat tiedostamattomasta mielestä, joka alkaa harjoituksen aikana tulla näkyvämmäksi.

Tiedostamaton mieli

Tiedostamaton mieli ei ole roskasäiliö, jonka sisältö on yhdentekevää ja tarpeetonta. Päinvastoin, se on silta suurempaan kokonaisuuteen, joka on oikeastaan koko elämämme. Harjoituksen aikana esiin nouseviin ajatuksiin ja mielikuviin kannattaa kiinnittää tarkasti huomiota, sillä ne voivat olla viittoja elämämme kannalta tärkeisiin asioihin.

Me nykyajan ihmiset olemme kuitenkin vieraantuneet tiedostamattoman mielen merkityksestä. Tämä näkyy mindfulnessin lisäksi monissa muissakin työskentelytavoissa, kuten buddhalainen meditaatio, jooga ja qigong. Painopiste on useimmiten mielen ja kehon kontrolloinnissa erilaisten menetelmien avulla. Mielikuvituksen ja intuition aktiivinen käyttö harjoituksissa on suurimmalle osalle harjoittajista täysin tuntematon alue. Tämä on oikeastaan ironista, sillä suurin osa arjen tapahtumista ohjautuu tiedostamattomasti. Miksi siis suunnata työskentely rationaalisen mielen vahvistamiseen, jonka rooli jää joka tapauksessa paljon luultua vähäisemmäksi?

Tiedostamattoman mielen kohtaaminen onkin ollut luonnollinen päämäärä meditatiivisessa työskentelyssä jo iät ja ajat. Nykyäänkin useimmista henkisistä perinteistä löytyy vielä koulukuntia, joissa tällainen työskentely on säilynyt. Esimerkkejä ovat buddhalaisuuden ja vedalaisuuden tantriset koulukunnat, teististen perinteiden mystikot, sekä taolaisuuden shamanistiset haarat. Tiedostamattoman mielen parissa työskentely ei ole nyky-psykologiallekaan aivan vierasta, vaikka valtavirran teoriat pysyttelevätkin psyyken pintarakenteiden tuntumassa. Esimerkiksi Carl G. Jung kehitteli teorioita ja menetelmiä, joiden kautta voitaisiin päästä yhteyteen tiedostamattoman mielen syvempien rakenteiden kanssa. ”Joka katsoo ulospäin, on unessa – joka katsoo sisäänpäin, herää”, totesi Jung aikoinaan.

Sisäiseen maailmaan katsominen

Mitä nykyajan mindfulness-harjoittaja voisi oppia tiedostamattoman mielen kohtaamisesta?

Ensinnäkin omaa asennetta ajatusten ja mielikuvien suhteen kannattaa miettiä. Miksi mieleen putkahtaa esimerkiksi viikon takainen tapaaminen ystävän kanssa? Sen sijaan että huomiota pyrittäisiin pitämään jossain etukäteen valitussa kohteessa, kuten hengityksessä tai kehotuntemuksissa, entäpä jos mielen annettaisiinkin syventyä tuohon mieleen nousevaan tapahtumiseen kokonaisvaltaisesti? Millaisia kehotuntemuksia tilanteeseen liittyy? Millaisia hajuaistimuksia, näkö- ja kuulohavaintoja? Millainen tapahtuman tunnelma on ja millaisia tunteita itsessä risteilee?

Suuntaamme huomiomme yleensä ulkoiseen maailmaan, mutta kaikki samat aistit, havainnot ja huomion kohteet ovat käytettävissä myös mielikuvien, muistojen ja päiväunelmien maailmassa. Vaikka materialistinen maailmankuva painottaa läsnäolon merkitystä ulkoisessa todellisuudessa (fyysisessä maailmassa), on sisäinen maailmakin aivan yhtä todellinen ja merkityksellinen. Myös ajatuksien ja mielikuvien äärellä voi olla hyväksyvää, tietoista läsnäoloa.

Shamanistinen mindfulness

Sisäänpäin katsominen avaa myös monia sellaisia mahdollisuuksia, jotka puuttuvat ulkoisten aistihavaintojen kanssa työskennellessä. Sisäinen maailma on nimittäin paljon joustavampi ja helpommin muovautuva kuin ulkoinen maailma. Mielikuvassaan läsnäoleva harjoittaja voi alkaa työskentelemään sen kanssa. Jos mieleen nouseessa ystävän tapaamisessa oli esimerkiksi kireä ilmapiiri, joka tuntuu vatsaa puristavana tunteena, tälle tunteelle voi esittää kysymyksiä. Mitä se toivoisi tapaamisessa muuttuvan, mitä se toivoisi tapahtuvan? Ehkäpä tuo tunne toivoisi tapaamisen siirtyvän lämpimän meren rannalle ja haluaisi tunnelman muuttuuvan kannustavaksi. Selvä, annetaan mielen muuttaa puitteet sellaisiksi. Millaisia aistimuksia ja havaintoja meren rannalla syntyy? Miten tapaaminen etenee ja mitä tapahtuu seuraavaksi?

Tällainen harjoitus tuntuu todennäköisesti neutraalin tarkkailijan asemaan pyrkivälle mindfulnessin harjoittajalle vieraalta. Mutta tosiasiassa tällainen mielen toiminta on hyvin luonnollista ja tuttua meille kaikille. Jo pienet lapsetkin osaavat käyttää mieltään tällä tavoin leikeissään. Itseasiassa kaikki luova työskentely vaatii mielikuvituksen ja intuition käyttöä. Sisäänpäin katsominen mahdollistaa mielen luovan puolen käyttämisen meditatiivisen työskentelyn yhteydessä. Jung hyödynsi tätä mielen kykyä kehittämässään työskentelymuodossa, jota hän kutsui ”aktiiviseksi imaginaatioksi”.

Vastaavanlaisia mielen sisäiseen maailmaan suuntautuvia työskentelymuotoja löytyy kaikkialta maailmasta etenkin shamanististen perinteiden piiristä. Unien ja unenkaltaisten tietoisuuden tilojen parissa työskentelyä on harjoitettu kaikilla maailman kolkilla, myös koto-Suomen maaperällä.

Mindfulness-harjoituksesta voikin tehdä myös shamanistisen harjoituksen, jossa neutraalin tarkkailijan roolin sijaan hypätäänkin mielikuvien ja ajatusten mukaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan vain ajelehtia päämäärättömästi erilaisten päiväunelmien virrassa, vaan olla aktiivisesti läsnä näissä mielensisällöissä kaikilla aisteilla ja aktiivisella intentiolla. Silloin harjoituksesta voi tulla eräänlainen purjehdusmatka, jossa mielen luonto elää vapaasti, mutta harjoittaja säilyttää oman läsnäolonsa ja suuntaa purjevenettään kiinnostavilta ja tärkeiltä tuntuviin suuntiin.

Kirjoitin tästä aiheesta muutaman kappaleen kirjassani Mielen laboratorio (Basam Books, 2019). Ehkäpä kirjoitan tästä aiheesta joskus lisää blogissa. Voit myös kuunnella tähän aiheeseen liittyvän jakson Mielen laboratorio -podcastissa.

Huom! Ari-Pekan luotsaama Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja (25op) starttaa lokakuussa 2024. Siihen voi osallistua livenä Oulussa ja etänä mistä päin maailmaa tahansa: https://www.ppkyo.fi/fi/voimavarakeskeinen-mindfulness-ohjaaja-25-op-8/

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Mitä sinulta puuttuu?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Ihmismielen perusasetukset ovat sellaiset, ettei pysyvää tyydytystä ole saatavilla: Mielihyvä laimenee ajan myötä (hedoninen oravanpyörä) ja negatiivisiksi koetut asiat saavat enemmän huomiota kuin positiiviset (negatiivinen vinouma). Tämä johtaa suorituskeskeiseen kierteeseen, jossa nykytila on aina epätyydyttävä ja päämäärä siintää tulevaisuudessa.

Tämä asetelma on uurtunut myös yhteiskunnan rakennelmiin, jotka suurelta osin perustuvat alati kasvavien tarpeiden tyydyttämiseen ja vertailevaan kilpailuun. Kilpailu on niin vahva osa kulttuuriamme, että identiteettimmekin rakentuu suurelta osin sen varaan.

Identiteetin rakentamisen strategiat

Ensimmäinen strategia identiteetin rakentamisessa on kilpailussa menestyminen. On löydettävä sellainen kilpakenttä, johon omat ominaisuudet ja käytettävissä olevat resurssit sopivat. Kilpailussa menestymisen merkkeinä ovat lisääntyvä varallisuus, tietotaito ja valinnan mahdollisuudet. Mutta maaliviivaa ei kilpailija kuitenkaan koskaan saavuta, sillä tyytyväisyys nykytilaan laimenee ja parhaan kymmenyksenkin sisältä löytyy aina se paras kymmenys jota tavoitella. Tavoite siirtyy aina seuraavalle huipulle.

Entäpä ne 90% jotka eivät yllä kilpailussa kärkijoukkoon? Heidän vaihtoehtonsa ovat sopivamman kilpakentän etsiminen, riman laskeminen tai kilpailusta pudottautuminen. Jos omat resurssit eivät riitä kilpailevassa vertailussa menestymiseen, täytyy tyytyä häviäjän rooliin tai kyseenalaistaa koko kilpailun dynamiikka.

Joitain vuosia sitten julkisuudessa käytiin keskustelua ideologisesta työttömyydestä. Näin sen oivaltavana strategiana säilyttää omanarvontunne kilpailuyhteiskunnassa, jossa työttömyys tulkitaan usein epäonnistumiseksi. Taloudellisen menestymisen sijaan tavoite siirretään esimerkiksi kulttuurillisten arvojen saavuttamiseen. Psykologisesti tämä on paljon parempi strategia kuin luovuttaminen ja syrjäytyminen. Tämä näkökulma taisi jäädä monelta huomaamatta, sillä jopa presidentti Sauli Niinistö otti asiaan kantaa tuomiten ajatuksen jyrkästi.

Taloudellisen menestymisen sijaan kohti kulttuurista ja sosiaalista pääomaa

Pierre Bourdieu’n mukaan taloudellisen pääoman lisäksi ihmiset kuitenkin tavoittelevat myös kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Tämä laajentaa ihmisten mahdollisuuksia menestyä. Taloudellisen varallisuuden sijaan voi tavoitella kulttuurillista sivistyneisyyttä kirjallisuudessa, taiteissa tai humanismissa. Tai sitten voi opiskelun sijaan keskittyä esimerkiksi kotivanhemmuuteen ja pyrkiä rakentamaan sosiaalista pääomaa perheen, ystävien ja muiden verkostojen kautta.

Myös näillä kilpakentillä on kuitenkin helppoa joutua samaan suorittamisen kierteeseen. Edes kaikesta omaisuudesta luopuminen monastikoksi ryhtymällä ei takaa irrottautumista vertailevasta kilpailusta, sillä luostaritkin ovat täynnä hierarkioita ja statuskilpailuja. Ratkaisu ei löydy omaisuutta keräämällä, eikä myöskään siitä luopumalla.

Mitä minulta puuttuu?

Mieli keskittyy automaattisesti siihen mitä puuttuu. Koska täyttymyksen tunne on hetkellinen, puutelista on loputon. Vastalääkkeeksi tällaiselle takertuvalle halulle olen alkanut tietoisesti havainnoimaan mieleeni tulevia puutelistoja ja kääntämään tietoisesti huomioni niiden sijaan siihen mitä minulla on. Tämä auttaa näkemään, kuinka vääristynyttä puutteisiin keskittyvä ajattelu on ja tarjoaa realistisemman ja terveemmän näkökulman tilanteisiin. Käytännössä ajatuksenvaihto voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Minulta puuttuu uusi iPhone, jossa on huippuluokan kamera –> Minulla on hyvä puhelin, joka riittää hyvin kaikkeen tarpeelliseen ja siinä on itseasiassa hyvä kamerakin –> mutta se on jo pari vuotta vanha, eikä kamera ole läheskään yhtä hyvä kuin iPhonessa olisi –> minulla on hyvä puhelin, joka riittää helposti kaikkeen mitä tarvitsen -> mutta siitä puuttuu kuitenkin 5-kertainen zoomi ja… –> minulla on hyvä puhelin, jossa on jopa kolme kameraa, joilla saa mainioita kuvia.

Avaimena tässä harjoituksessa on keskittyä siihen mitä minulla on ja sivuuttaa kaikki se mitä voisi/pitäisi/tulisi olla. Tarkoitus ei ole jäädä väittelemään puutteisiin takertuvan ajattelun kanssa, vaan yksinkertaisesti siirtää huomio puutteiden sijaan siihen mitä minulla jo on. Tämä on idealtaan varsin stoalainen harjoitus, joka tarjoaa realistisempaa tilannekuvaa.

Siirtyminen pintatasolta syvemmälle

Harjoitus ei kuitenkaan lopu vielä tähän. Huomion kiinnittäminen puutteiden sijaan asioihin joita omaa on ensimmäinen askel, mutta silloin ollaan edelleen pääomien keräämisen maailmassa. On tärkeää mennä syvemmälle ja kysyä itseltä: Mitä minulla on oikeasti, tässä ja nyt? Mikä tekee siitä merkityksellistä? Kuka on tämä minä, joka nämä asiat omaa?

Kokeile seuraavanlaista harjoitusta: Ota mukaan muistiinpanovälineet ja mene istuskelemaan johonkin mukavaan kahvilaan. Ala kirjoittaa paperille mitä sinulla on, juuri tässä ja nyt. Kun paperille ilmestyy erilaisia asioita, pyri siirtymään kohti välitöntä läsnäolemisen tilaa ja tutki sitä tarkemmin. Esitä kysymyksiä, jotka porautuvat syvemmälle:

Minulla on mukavat kengät – Mutta mitä se tarkoittaa, että minulla on ne? Mitä se tarkoittaa, että ne ovat mukavat? Kuka on se, joka ne kokee mukaviksi?

Minulla on asunto – Mitä asunnon omistaminen tarkoittaa tässä ja nyt? Onko asunto jollain tavalla mukana, kun istuskelen tässä kahvilassa? Millä tavoin? Miten asunnon omistaminen on läsnä tässä olemisen kokemuksessani?

Tämä harjoituksen toinen osa vaatii tietoisuustaitojen lisäksi reflektiotaitoja, sekä kykyä porautua havainnoissa yhä syvemmälle. En halua kuitenkaan johdatella kysymyksiä ja niiden vastauksia liian pitkälle, sillä tämän prosessin täytyy olla henkilökohtainen ja johtaa aidosti oman itsen syvyyksien äärelle. Kirjastani Mielen laboratorio (2019) löytyy tähän liittyvää filosofista pohdintaa, jos koet sen hyödylliseksi.

Kokemukseni on, että tämän harjoituksen lopputulos voi olla hyvin vapauttava ja johtaa parhaimmillaan kokemukseen olemisesta, josta ei puutu yhtään mitään.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Miten välttää mindfulnessin haittavaikutuksia?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Mindfulness on tärkeä voimavara miljoonille ihmisille ympäri maailman – ja potentiaalia sen käyttöön olisi varmasti vielä paljon enemmänkin. Mindfulness-harjoitusten hyödyllisistä vaikutuksista julkaistaan joka vuosi satoja vertaisarvioituja tutkimuksia. Lisäksi saatavilla on valtava määrä elämäntaitokirjallisuutta, ohjattuja äänitteitä ja videoita, sekä meditaatio-appeja. Suuren suosion vuoksi harjoituksia käytetäänkin runsaasti omahoitona esimerkiksi stressin tai ahdistuneisuuden vähentämisessä. Lukuisat työpaikat järjestävät myös henkilöstölleen erilaisia mindfulness-työpajoja ja säännöllisesti ohjattuja harjoitustuokioita työhyvinvoinnin edistämiseksi. Lisäksi tieteellinen tutkimusnäyttö harjoitusten hyödyistä on tuonut mindfulness-harjoitukset terveydenhuollon ammattilaisten työvälineiksi. Suomalaisessa Käypä hoito -suosituksessa mindfulness-harjoitukset ovat olleet mukana jo kymmenen vuoden ajan. Yhä useampi ihminen saa siis nykyään suosituksia mindfulness-harjoitusiin vapaa-ajan harrastuksissa, työpaikalla ja vaikkapa työterveyshuollon vastaanotolla.

Samaan aikaan osalle ihmisistä tietyt harjoitukset ja niihin liittyvät maailmankatsomukselliset seikat tuovat selkeitä haittavaikutuksia, jotka tulisi ottaa paremmin huomioon. Koska mindfulness-harjoituksia käyttävien ihmisten lukumäärä on kasvanut valtavasti, myös haittavaikutuksia saavien ihmisten lukumäärä on vastaavasti kasvanut. Nykyään tuleekin yhä useammin vastaan ihmisiä, joille nämä harjoitukset eivät ole olleet pelkästään hyödyllisiä, vaan ne ovat tuoneet mukanaan erilaisia ongelmia, kuten aistiyliherkkyyttä tai eheän minäkokemuksen horjumista.

On hyvä huomata, että perinteisesti meditaatioharjoitusten piiriin on päätynyt paljon pienempi osa ihmisistä. Lisäksi nämä ihmiset ovat valikoituneet meditaatioharjoitusten piiriin erilaisten pitkien henkilökohtaisten prosessien kautta. Tässä prosessissa suodattavina tekijöinä ovat toimineet esimerkiksi maailmankatsomukselliset seikat, hengelliset tavoitteet ja toisaalta meditaatioperinteiden opettajien kanssa tehty pitkäjänteinen työskentely, jossa on selkeytynyt olisivatko meditaatioharjoitukset hyödyllinen polku juuri tälle yksilölle. Nyt kun mindfulness ja monet muut meditatiivisen työskentelyn muodot ovat popularisoituneet, niiden pariin päätyy huomattavasti suurempi joukko ihmisiä, eivätkä nämä ihmiset ole erityisesti valikoituneet nimenomaan meditaatiotyöskentelyyn. Eipä siis olekaan mikään ihme, että harjoituksia päätyy tekemään myös iso joukko sellaisia ihmisiä, joille nämä harjoitukset eivät sovi tai jotka tarvitsisivat tarkkaa ohjausta meditaatioharjoitusten tekemiseen. Olen kirjoittanut lyhyen yhteenvedon yleisimmistä haittavaikutuksista aiemmassa postauksessani.

Mindfulness ja muut meditatiivisen työskentelyn muodot ovat vielä suhteellisen uusi asia länsimaisen terveydenhuollon piirissä. Tämän vuoksi harjoitusten haittavaikutuksista, niiden ennaltaehkäisystä ja niiden vähentämisestä ei ole vielä kertynyt paljoa tietoa – eikä olemassa olevasta tutkimusnäytöstäkään olla laajasti perillä. Valtaosa harjoituksia ohjaavista ammattilaisista niin terveydenhuollon piirissä, kuin erilaisissa hyvinvointipalveluissakin, omaa varsin lyhyen kokemuksen harjoituksista ja niiden ohjaamisesta. Siksipä onkin luonnollista, ettei osaamista haittavaikutuksista tai niiden parissa työskentelystä ole juuri kertynyt.

Yleisesti voisi sanoa, että jokaisen harjoituksia ohjaavan ammattilaisen tulisi tunnistaa yleisimmät harjoituksiin liittyvät haittavaikutukset. Vain sitä kautta on mahdollista lähteä ylipäänsä tutkimaan millaiset harjoitukset voisivat sopia paremmin kyseiselle henkilölle, tai olisiko syytä keskeyttää harjoitusten tekeminen kokonaan. Tietysti tämä ymmärrys on hyödyllistä kenelle tahansa ihmiselle, joka harjoituksia tekee, sillä aina ei välttämättä osaa edes yhdistää näiden vaikutusten liittyvän meditaatioharjoituksiin. Seuraava askel on tutkia millaiset vaihtoehtoiset työskentelytavat olisivat mahdollisia. Tähän tarvitaan jo hieman enemmän kokemusta, mutta monissa tapauksissa verrattain pienilläkin muutoksilla voidaan edelleen jatkaa harjoitusten parissa, etenkin jos ne koetaan muutoin hyödyllisiksi.

Vastatakseni lisääntyneeseen tarpeeseen ymmärtää näitä asioita, olen rakentanut tutkimustietoon pohjautuvan suomenkielisen online-kurssin. Kurssi tarjoaa tietoa mindfulnessin yleisten haittavaikutusten tunnistamiseen, niiden ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen. Kurssin sisältö pohjautuu tieteelliseen tutkimusnäyttöön, sekä omaan 25 vuoden mittaiseen kokemukseeni erilaisista meditaatioharjoituksista, sekä niiden ohjaamisesta ja käytöstä asiakastyössä. Kurssi sopii sekä mindfulnessia työssään käyttäville ammattilaisille, että meditaation harjoittajille itselleen: https://mielenlaboratorio.thinkific.com/courses/mindfulness-survival-kit

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa vähentämään meditaation haittavaikutuksia ja rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Tarkoitus – vai sittenkin merkitys?

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Työterveyslaitos julkaisi vastikään uusia tutkimustuloksia, joiden mukaan työssä tylsistyminen on yhteydessä mielenterveyden ongelmiin (Seppälä, Harju, Virkkala & Hakanen, 2023). Eli ei siis pelkästään liiallinen työkuorma, vaan myös sopivan haasteen puute voi olla terveyttä heikentävä työelämän ongelma. Tämä on itsellenikin tuttu ilmiö työterveyspsykologin roolissa – aika usein asiakkaat tulevat vastaanotolle keskustelemaan siitä, miten työ ei haasta ja motivoi riittävästi. Tällainen tilanne voi pitkittyessään viedä kohti masentuneisuutta tai boreouttia. Sama ongelma tulee tietysti vastaan myös palkkatyön ulkopuolella.

Olen viime aikoina mietiskellyt paljon työn ja ylipäänsä elämän tarkoitusta ja merkitystä. Hyvin johdetussa organisaatiossa ihmiset ymmärtävät pääosin työtehtäviensä tarkoituksen laajemman kokonaisuuden kannalta. Työtehtävät ja tavoitteet linkittyvät silloin johdonmukaisesti johonkin yhteiseen ja tärkeäksi koettuun tarkoitukseen. Työterveyspsykologi voi esimerkiksi löytää työnsä laajemman tarkoituksen yritysten kehittämisestä yksilöitä kunnioittaviksi ja heidän potentiaaliaan terveellä tavalla valjastaviksi työyhteisöiksi. Laajemmassa mielessä työn tarkoituksen voi löytää myös omaan perheen ja yhteisön eteen työskentelystä.

Aina tarkoituksen löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Kaikilla meillä on kokemuksia työtehtävistä, jotka tuntuvat turhakkeilta ja tähtäävät korkeintaan jonkun byrokraattisen tarpeen täyttämiseen. Varsinkin isommissa organisaatioissa tarkoitus voi myös hukkua kaikenlaiseen sinänsä tarpeelliseen sälään, josta on hankalaa rakentaa itselleen mitään järkevää laajempaa kokonaisuutta. Välillä käy niinkin, ettei sinänsä selkeästi sanoitettu yhteinen tarkoitus tunnu henkilökohtaisesti tärkeältä. Esimerkiksi arvoristiriidat saattavat nousta joskus esteiksi. Entäpä jos alati kasvava voiton tavoittelu ei riitäkään itseä motivoivaksi päämääräksi?

Mikä tekee tarkoituksesta meille kullekin henkilökohtaisesti tärkeän? Ilman taustalta löytyvää merkityksen kokemusta hienolta kuulostava tarkoitus voi tuntua tyhjältä, eikä se silloin sytytä omaa motivaatiota. Meistä useimmilla on kokemuksia, joissa yrityksen julkilausuttu visio tuntuu pinnalliselta tai ontolta. Se voi kenties tuntua merkitykselliseltä heistä, jotka ovat sen rakentaneet, mutta oman työn kannalta se tuntuu tyhjältä.

Merkitys tarkoituksen takana

Parhaimmillaan tarkoituksen takaa löytyy merkitys, joka elävöittää sen ja tekee siitä henkilökohtaisella tasolla tärkeän. On hyvä myös muistaa, että saman tarkoituksen takaa voi löytää monenlaisia merkitystä tuottavia tekijöitä. Vaikka tarkoitus olisi jaettu, merkitys voi olla henkilökohtainen. Yhdelle merkityksen kokemusta tuo koodaaminen hyvässä työporukassa, toiselle kiinnostavat asiakastapaamiset ja kolmannelle taas yhteistyön rakenteiden kehittäminen. Silti kaikki voivat työskennellä saman tarkoituksen eteen, vaikkapa työhyvinvointia edistävän palvelun kehittämisessä.

Entäpä jos henkilökohtaisesti motivoivaa tarkoitusta ei ole juuri tällä hetkellä näköpiirissä? Onko silloin väistämättä matkalla tylsistymiseen ja sen sairastuttaviin vaikutuksiin?

Silloinkaan kun ihminen ei löydä syvempää tarkoitusta työn tai toiminnan taustalta, voi hän kuitenkin löytää merkityksellisyyden kokemuksia. Keskitysleireiltä selvinnyt tarkoituskeskeisen filosofian kehittäjä Victor Frankl huomasi, miten ihmiset ovat mestareita löytämään merkityksen kokemuksia pienistäkin asioista – auringonlaskusta, leivänkannikasta, ystävällisestä kohtaamisesta, runosta, hetkessä elämisestä. Tällainen perustavanlaatuinen merkityksen kokemus ei ole riippuvainen muista ihmisistä tai olosuhteista. Lukemattomat ihmiset ovat huomanneet löytävänsä merkityksellisyyttä yllättävistä paikoista ja hyvin haastavissa olosuhteissa. Mieleeni tulevat myös opetusneuvos Yrjö Kallisen kertomukset kokemuksistaan Tammisaaren vankilassa sisällissodan aikaan.

Nämä ovat tietysti ääriesimerkkejä, eikä useimpien meistä onneksi tarvitse kohdata näin haastavia olosuhteita. Mutta on lohdullista ajatella, että kaikkein hankalimmissakin olosuhteissa ihmisellä on vielä mahdollisuus oman elämänsä merkityksen kokemukseen.

Läsnäolon taitojen harjoittaminen, kuten mindfulness, voivat auttaa merkityksen löytämisessä tavallisesta perusarjesta. Tämä tuo mieleen Mihaly Csikszentmihalyin tunnetuksi tekemät tutkimukset flow-kokemuksista. Suuri osa virtauskokemuksista nimittäin tapahtuu hyvinkin arkisten askareiden äärellä. Näiden kokemusten kannalta ei ole oikeastaan väliä, onko toiminnan taustalla jokin selkeä ja hyvin rakennettu tarina suuremmasta tarkoituksesta. Virtauskokemukseen riittää toiminta itsessään, mikäli se haastaa keskittymistä sopivasti ja ihminen voi uppoutua siihen syvällisesti. Ja juuri tähän meditatiiviset perinteet tuovat paljon koeteltuja keinoja.

Ei ehkä ole realistista ajatella, että pelkästään henkilökohtaisiin merkityksen kokemuksiin tukeutuminen korvaisi sopivan haastavat työtehtävät ja roolit. Joskus ei kuitenkaan ole muuta mahdollisuutta ja silloin merkityksen kokemuksen löytäminen voi olla se mikä kantaa, kunnes omat vaikutusmahdollisuudet taas kasvavat.

Tärkeä päämäärä auttaa motivaation löytämisessä toimeen tarttumiseen, samoin kuin oman toiminnan sovittamisessa laajempaan yhteisöön ja yhteistyöhön. Siksi kannattaa ehdottomasti pyrkiä löytämään se jaettu tarkoitus, johon oma henkilökohtainen merkityksellisyyden kokemus voi liittyä.

Tarkoitus on kuitenkin tyhjä kuin ”helisevä vaski tai kilisevä kulkunen” ellei sen taustalta löydy itselle aidosti tärkeää merkityksen kokemusta. Tästä syystä – tärkein on merkitys. Jollain paradoksaalisella tavalla merkitys voi sisältää oman tarkoituksensa.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti, jungilainen coach ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin, sekä juuri julkaistuun verkkokurssiin Mindfulness Survival Kit, joka auttaa rakentamaan yksilöllisiä harjoituspolkuja.

Ei keskittyminen, vaan kärsivällisyys

Julkaistu kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Viime vuosina keskittymiskyvyn krooninen katoaminen on ollut paljon otsikoissa. Tarkkaavaisuushäiriöiden määrä on kasvanut ja ihmiset kokevat keskittymisen vaikeuksia niin töissä, kuin vapaa-ajallaankin. Uudet tutkimustulokset kuitenkin kertovat päinvastaista tarinaa – keskittymiskyky näyttäisikin pikemminkin parantuneen jo vuosikymmenten ajan. Mistä tässä on kyse?

Olin juuri ohjaamassa viikonlopun mittaista mindfulness-retriittiä, jossa ihmiset istuivat hiljaa istumatyynyillä useita tunteja päivässä, suunnaten huomiotaan pakottomasti ympäristöön ja omaan hengitykseensä. Tiloissa ei ollut mitään virikkeitä, ainoastaan ilmalämpöpumpun hurina toi talviseen äänimaailmaan pientä vaihtelua. Tauot ja ruokailutkin vietettiin hiljaisuudessa, eikä kirjojen tai älylaitteiden käyttö ollut sallittua. Ennen retriittiä jotkut huolestuivat miten voisivat olla koko viikonlopun älylaitteen tavoittamattomissa. Jälkikäteen kuitenkin ihasteltiin sitä mielenrauhaa, jonka tällainen viikonlopun mittainen virike-paasto toi mukanaan.

Kadonnut keskittymiskyky?

Yhteiskuntaa vaivaava krooninen keskittymiskyvyn puute on ollut viime vuosina paljon otsikoissa. Tarkkaavaisuushäiriöiden diagnoosimäärät ovat kasvaneet valtavasti ja ihmiset kokevat yleisesti keskittymisen olevan vaikeaa niin töissä, kuin vapaa-ajalla. Uudet tutkimustulokset kuitenkin kertovat päinvastaista tarinaa. Kolmenkymmenen vuoden mittaisessa pitkittäistutkimuksessa (1990-2021) ihmisten keskittymiskyky näytti pikemminkin parantuneen. Itseasiassa tutkijat epäilevät, että Flynn-efektikin (älykkyysosamäärän keskimääräinen kasvu pitkällä aikavälillä) johtuu osittain juuri keskittymiskyvyn parantumisesta.

Jos tutkimustulokset kertovat keskittymiskyvyn parantumisesta, miksi sitten näyttää siltä, että yhteiskunta kärsii kroonisesti kadonneesta keskittymiskyvystä?

On selvää, että nykymaailma todellakin haastaa keskittymiskykyä yhä enenevässä määrin. Älylaitteet ovat pullollaa sovelluksia, joiden intressinä on vangita ihmisten huomio ja niiden houkuttavuuteen panostetaan myös valtavasti rahaa. Tietysti huomion hallinnan haaste kasvaa ympäristössä, jossa sitä tietoisesti koetetaan kaapata. Ehkäpä huomion hallintaa haastava ympäristö myös pakottaa kehittämään keskittymiskykyä? Tässä voisi olla yksi selitys ristiriitaisilta tuntuviin tutkimustuloksiin. Ja vaikka keskittymiskyky kasvaakin, sovellusten koukuttavat algoritmit kehittyvät paljon nopeammin.

Haluan kuitenkin nostaa esiin myös toisen selityksen, joka tuli mieleeni mindfulness-retriittiä vetäessäni. Reilun kahdenkymmenen vuoden harjoituskokemuksella huomion siirtäminen ja ylläpitäminen esimerkiksi hengityksen rauhallisessa liikkeessä ei ollut minulle vaikeaa. Sen sijaan huomasin, miten tietyissä tilanteissa kärsivällisyys oli koetuksella. Esimerkiksi ruokajonossa seistessä ajatukset lähtivät tottumuksen voimasta hakeutumaan älylaitteen suuntaan. Tämä havainto toi mukanaan myös oivalluksen.

Kärsivällisyyden hyve

Yhteiskuntaa vaivaava krooninen keskittymisvaje ei siis johdu keskittymiskyvystä, joka tutkimusten mukaan on pikemminkin parantunut. Ongelmat nousevat enemmänkin siitä, että tarjolla on niin paljon vaihtoehtoja nopeisiin mielihyvän lähteisiin. Harvalla on kärsivällisyyttä pitää huomiotaan pitkään sellaisessa kohteessa, josta ei ole helposti saatavissa mielihyvän tunnetta, kun tarjolla on liuta nopeaa tyydytystä tarjoavia vaihtoehtoja.

Suomen kielen sana kärsivällisyys kuvaa tilannetta hyvin, sillä se tulee samasta juuresta kuin sana kärsimys. Kärsivällisyys on oikeastaan kykyä sietää kärsimyksen tunnetta, joka syntyy siitä, ettei siirry nopeaa mielihyvän tunnetta tuovaan toimintaan. Meidän ajassamme on niin helppoa hakea piristystä somesta, kissavideoista, peleistä, äänikirjoista ja erilaisista sovelluksista, ettei ihmisillä yksinkertaisesti ole samanlaista tarvetta kärsivällisyyden kehittämiselle kuin parikymmentä vuotta sitten.

Kärsivällisyyttä pidetään universaalisti hyveenä, jota voi tietoisesti kehittää. Esimerkiksi buddhalaisuudessa kärsivällisyys (sanskrit. kshanti) on yksi täydellistymistä, jotka muodostavat henkisen harjoituspolun. Kärsivällisyyttä voi hyvin kehittää meditaatiotyynyllä istuessa tai vaikkapa hitaita qigong-liikkeitä tehdessä. Aloin kuitenkin miettimään, mitkä asiat arkisessa elämässä voisivat tuoda luonnollisia tilaisuuksia kärsivällisyyden kehittämiseen. Punaisena lankana olisi siis pidättäytymien nopeista mielihyvän lähteistä (kuten älylaitteen esiin kaivamisesta) ja keskittyminen oleelliseen.

Tässä hieman listaa arjen tilanteista, jotka sopivat hyvin kärsivällisyys-harjoituksiin:

  1. Oman vuoron odottaminen liikenneruuhkassa, kauppajonossa tms ilman älylaitteen esiin kaivamista.
  2. Oman puheenvuoron odottaminen vilkkaassa keskustelussa tai väittelyssä.
  3. Velvollisuuksien hoitaminen, kuten tiskikoneen täyttäminen, roskien vienti ja pyykkääminen, jotka pakottavat lykkäämään miellyttävämmät toimet myöhemmäksi.
  4. Jonkin instrumentin tai haastavan kappaleen soittamisen opettelu, jossa samaa kohtaa käydään läpi yhä uudestaanja uudestaan.
  5. Omasta mielestä tylsän luennon kuunteleminen tai tylsän oppiaineen opiskelu
  6. Byrokraattisen tehtävän täyttäminen, kuten vaikkapa veroilmoituksen tekeminen.

Listaa voisi mainiosti jatkaa pidemmällekin. Persoonallisuuden erot vaikuttavat tietysti siihen, mitkä asiat keneltäkin vaativat kärsivällisyyttä ja mitkä taas tuntuvat miellyttäviltä ja motivoivilta. Oleellista harjoittelussa on kiinnittää huomiota omiin impulsseihin hakea jatkuvasti nopeaa tyydytystä ja virikkeitä, sekä koettaa vapautua pikku hiljaa niiden vallasta.

Huom! Ari-Pekan luotsaama Mindfulnessin juuret ja psykologia (10op) -koulutus starttaa huhtikuussa 2024: https://www.ppkyo.fi/fi/mindfulnessin-juuret-ja-psykologia/

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi, psykoterapeutti, jungilainen coach ja tietokirjailija, joka tekee väitöstutkimusta nondualismista. Ari-Pekan teos Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto (Basam Books, 2022) on syvällisiä oivalluksia herättelevä selviytymisopas kaikille nykyajan digi-yhteiskunnan ihmisille ja se löytyy myös äänikirjana. Tutustu myös Ari-Pekan isännöimään suosittuun Mielen laboratorio -podcastiin.